Lohivaappujen valtakunnassa

 Lohivaappujen valtamaa - Suomi

Ei varmaan kenenkään tarvitse olla eri mieltä siitä, etteikö Suomi olisi maailman paras maa lohivaappujen valmistuksen suhteen. 
Suomessa on varmasti kymmeniä, ellei satoja lohivaapunvalmistajia, joiden käsistä lähtee kalavesille briljantteja, timantteja ja muita taideteoksia. 
Olen kalastanut lohta reilusti yli 30 vuotta ja olen ollut koko tämän ajan onnellisessa asemassa, että saanut käyttää maamme eturivin lohivaappuvalmistajien tuotteita. Ja se on heijastunut saalistilastoissa kohdallani. Näin uskallan ja voin väittää. 
Kaikki lukijani varmaankin tietävät, miksi olen tässä asemassa ollut, joten siitä tuskin kannattaa kirjaa kirjoittaa. Olenhan niitä jo 17 kirjoittanut. Joten mennään pääasiaan, eli vaappuihin.

Kesän 2024 uutuusvaappuja

Olen muutaman vuoden laittanut facebookiin arvauskilpailun kesän suurimmasta lohesta ja jälleen on sellainen käynnissä. Tornionjoen lohenkalastus -facessa.  Lohiveikkaus 
Tänä vuonna tehdään tuo kuvio vähän toisin, kuten tuosta linkistä sen näkee. Eli uitetaan testiin tulleita uutuusvaappuja ja pidetään kulloiseenkin keliin soveltuva, ns. entisaikojen tykki verrokkina uimassa. Saas nähdä, miten meidän veneeseen lohta nousee.
On toki selvä, että pieni otanta ei kerro oikeastaan mitään, varsinkin jos kelit ovat sellaiset, ettei testivaapuista löydy sopivaa värimaailmaa. Uinteja kyllä osaan viritellä sopiviksi kulloiseenkin ajankohtaan. Mutta värilläkin on väliä, se on näiden vuosien aikana tullut huomattua. 
Esittelen tässä seuraavaksi Huuskimus, Puijari, Beggar ja AH -vaaput. Näin pintapuolisesti raapaisten ja kesän jälkeen täydennetään juttua uudella päivityksellä. 

Huuskimus

Kun asuin Utsjoella ja kalastin Tenolla, sain vieraaksi Ari Huuskosen, jonka käsistä tuli käyttööni ensimmäiset Huuskimukset. Teimme yhtenä vuonna myös Huuskimus Kala-Harri vuosivaapun, jolla muuten itsekin sain nättejä lohia. 12 kiloinen Sirmankoskesta oli suurin sillä vuosivaapulla itselleni. 
Huuskimuksen, siis silloisen, uinti soveltui hyvin Tenolle ja kun nyt olemme kumpikin siirtyneet Väylälle (Tornion- Muonionjoelle), on vaapunvalmistaja saanut tuotekehittelyssään vaappuihin mahtavia uinteja Väylän lohille. 
Nyt siis näemme, kuinka Huuskimus -vaaput rokkaavat meidän siimoissa. Valmistaja ainakin nuorekkaana rokkaa reippaasti, rokkenroll!


Beggar 

Pekka Pöyhtäri tuli tutuksi niin ollen Tenolta. Hieman erilaisia vaappuja valmistava herrasmies istahti kerran jos toisenkin veneeseeni ja teimme monia mielenkiintoisia testisoutuja. Suurin yhteinen lohi olikin 11 kg, jonka kepitimme Sirmansuoralta.
Kyseinen uutuusvaappu on 90 -luvulta tutun P60 ohennettu versio, johon vaapunvalmistaja on hakenut uintiin herkkyyttä. 
Varsinkin keskikesällä vaapun pitää totella miedonkin virran oikkuja, uiden houkuttelevasti. 
Mielenkiinnolla odotan päästä uittamaan tätä versiota vanhasta ratsusta, jolla saimme useita kaloja vuosien varrelta. 

Puijari 

Jarkko Puitti ja Puijari -vaappu on varsin nuori eli tuore vaappurintamalla, mutta parin vuoden aikana mies ja vaappu ovat tulleet rytinällä ja ryskeellä lohestajien tietoisuuteen. 
Kun saavuin Väylälle "asumaan" 2018, niin tuolloin sain muutamia Puijareita käyttööni ja tykästyin niiden värimaailmaan ja kun uintikin oli kohdillaan, alkoi vavat taipumaan melkoisen ronskisti.
Eikä ihme, että Väylän ennätys omassa veneessä, 18,720 kg, onkin Puijarilla saatu. Ja sen lisäksi melkoisen merkittävä nippu sellaisia pienempi, kuten 15,2 kg ja sillee niinku tietsä. 
Puijarilta tuli tälle kesälle uusi malli ja entisiin melkoisen räväköitä värejä. Kuvassa oikealla kaksi ylintä ovat uutta mallia, joiden uittoa odotan mielenkiinnolla. 

AH

Aleksi Heikkinen on uusin tuttavuus vaappurintamalla. Nuori mies kertoo itsestään näin. 
-Lohensoutu hommat alkoivat vuonna 2017 ja samana talvena aloittelin valmistamaan omia vaappuja. Tutustuin kaverin kautta Huuskimus -vaapun valmistajaan Ari Huuskoseen tuona kesänä ja siitä lähtien Ari on minua opettanut ja kertonut vaapunteon "salaisuudet".
Kuten kuvasta näkyy, Aleksi on oppinut maaliruiskun käytön kyllä erinomaisesti. Odotan innolla ensimmäisiä uittokertoja, jolloin nähdään kuinka AH -vaappu vedessä toimii. 


Kesän 2024 mahdollisuudet

Näillä kapuloilla surffataan ja lisäksi uitetaan niitä ns. varmoja siis. Mitä, ettekö usko, että on varmoja. Kaikilla, siis ihan kaikilla lohestajilla on varmoja kapuloita. Väitän, että jokaisella on pakissa suurlohivaappuja. Mutta ne eivät siellä pakissa kalasta yhtään lohta, vaan ne vaaput pitää osata oikeaan aikaan laittaa uimaan ja vieläpä oikeaan paikkaan. Helppoa, eikös vain. 
Tätä kirjoittaessani en tiedä lohitilanteesta enempää kuin sika Rolexista. Mutta kauden edetessä plogiltani Plogi 
voitte lukea lohikuvioista lisää. 


Kommentit