Hirvikoiran treenaus

 Koira kuntoon ennen jahtikautta

Hirvikoirat ovat saaneet olla kuukauden verran irti metsissä hakemassa hirviä haukkuun. Koiran irtipito ei ole kuitenkaan jokamiehen oikeus, vaan kun hirvikoira lasketaan metsään, se tarkoittaa että metsästys on alkanut ja ennen metsästyskautta harjoittelu on alkanut. Näissä tilanteissa maanomistajan lupa täytyy olla, ennen kuin linkku aukaistaan.

Hirvikoira tarvitsee kontakteja hirviin, muuten siitä ei kasva lähes koneen lailla toimivaa hirvipuimuria. Koiran pitää oppia metsässä livenä hirvien metkut, niitä ei lenkkipoluilla voida koiran kovalevylle tallentaa. Eikä ihminen voi opettaa koiraa haukkumaan hirveä, koiran on se itse opiskeltava. Toki koiran perimät geenit vaikuttavat paljon, kuinka helposti homma alkaa rallattaa.

On paljon puitu asiaa, kuinka nuorena koira kannattaa laskea metsään hakulenkille ja löytämään hirvi. Oma näkemykseni on, että eipä paljon ennen kuin laillinen hirvikokeeseen pääsyikä, eli 9 kk, täyttyy, kannattaisi koiraa hirvelle päästää. Tokihan niitä huimia 4-5 kk ikäisenä tehtyjä haukkuja hirvistä koirilla on, sillä tänä päivänä suorituspaineet koiranomistajalla on koiransa kanssa melkoiset. 

Mutta onhan tuollainen pentu vielä varsin kokematon hirvityössään ja änkyrän hirven sattuessa eteen, voi tilanne olla koiranhengelle melkoisen hupaa. Mutta jokainen toimii tavallaan, ei ole minun tehtävä opastaa. 

Hirvikoiran irtilasku on erittäin säännösteltyä, kuten yleensäkin metsästyskoirien kohdalla on. Pääsääntönä on, että aina tarvitaan maanomistajan lupa päästää koira irti.

Monet metsäalueet ovat yleensä vuokrattuja metsästysseuroille ja siellä on kirjavaakin kirjavampi sääntöviidakko, joka estää tai heikentää hirvikoiran treenausta todella paljon. Seuroissa voidaan jopa kieltää hirvikoiran treenaus alueella ennen jahtia. "Kun ne hirvet sitten karkaavat toisten alueille". Just joo, muutenhan ne hirvet eivät liiku, vain silloin kun hirvikoira on metsässä. 

Silti nämä samat seurat sitten odottavat, että se Rekku on täydessä iskussa, kun heidän pakastimiin pitää saada talven hirvenlihat.

Kuinka sitten se treenaus onnistuu, varsinkaan kun ei ole metsästysseuran jäsen tai oikeutettu muuten laskemaan koiraa irti.

Metsähallituksen koiraluvat

Metsähallituksen sivuilla löytyy tämmöinen teksti. Hirvikoiran koulutusluvat on sisällytetty hirvenmetsästyksen aluelupiin ja metsästysoikeuden vuokrasopimuksiin. Koulutuslupiin voi sisältyä alueellisia lisämääräyksiä, kuten porotalouteen liittyvien asioiden huomiointi.

Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yksittäinen koirankouluttaja voi hakea lupaa hirvikoiran kouluttamiseen alueen eräsuunnittelijalta, jos hän ei ole mukana hirvenmetsästyksen alueluvan saaneessa seurassa tai seurueessa. Nämä yksittäiset hirvikoiran koulutusluvat myönnetään pääsääntöisesti hirvenmetsästysajan ulkopuolelle. Muualla Suomessa yksittäisiä hirvikoirien koulutus- ja koelupia ei myönnetä metsästysalueiden pienuuden takia.

Mahdollisuuksia on siis päästä harjoituttamaan koiraa 20.8 alkaen aina siihen asti, kun hirvijahti alkaa eli 9.10. Tosin Pohjois-Pohjanmaalla ja siitä ylöspäin jahti alkaa jo 2.10. 

Metsähallituksella on paljon hirvilupa-alueita, mutta kaikille näitä harjoittelulupia ei ole mahdollisuus saada. Kysymällä Metsähallituksen aluesuunnittelijalta, selviää mihin lupia saisi. 

Sain omalle seurueelle hirvenmetsästysluvan syksylle 2020 Metsähallituksen alueelle, Jolloin harjoituslupa tulee automaattisesti. Samoin hirvilupa tuli syksylle 2021.  Ideana kuitenkin on hyvä tuo harjoituslupa, mikäli vain alue sattuu olemaan vähänkin sellainen, jossa voisi olla mahdollisuus koiran saada hirvityöskentelyä myöskin. Syksyllä 2021 emme ole harjoitelleet tällä jahtialueella, sillä susia on alueella paljon ja koiramenetyksiä on useita tullut jo harjoituskaudella. Saas nähdä, pystymmekö edes aloittamaan hirvenmetsästystä missään vaiheessa. 

 

Koira irti laillisesti

Elokuun 20 päivä alkaa laillinen hirvikoirien irtipitoaika, eli koiran saa laskea etsimään hirviä tai miksei karhuja, sillä karhujahdin aloitus on aina samaan aikaan. Tätä lukiessa lienee valtaosa Suomen karhulupakiintiöstä jo täytetty, sen verran nopeaa toimintaa karhuporukat harrastavat. Ja mikäpä se on poimia metsänomenoita, otsoja, mesikämmeniä, kontioita, sillä kanta on todella vahva ja levinnyt laajalle Suomea ajatellen.

Itsekin läksin hyvissä ajoin metsään, vaikka pelkoa muista koiramiehistä ei alueellani ollut. Mutta aamuyön pimeys on mahtava ja heräävä elokuun lopun aamu kuiskii ja kutsuu syliinsä, aivan kuin seireenit Odysseusta. 

Rocky -koirani on jo 10 vuotta vanha, joten alkutreenit olivat varsin kevyet. Kun matkamittariin kertyi noin 10 km lenkkiä, pyrin saamaan koiran pois metsästä. 

Tätä kaavaa jatkettiin koko treenikausi ja hirviä löytyi melkoisen hyvin, kun vaihdoin treenialueen toiseen, oman metsästysseuran maihin. Susivaaran vuoksi tosiaan jätin metsästysalueen treenit kokonaan. 

Lisäksi käytiin treenimielessä yksi hirvikoe, jossa Rocky onnistui erittäin hyvin. Tulokset ohessa. Hirvikoe

Siitä on sonni mennyt, kohta rävähtää löytöhaukku
Hirvikokeet ovat myös hyvää treeniä. Koira saatu täyden erän jälkeen autolle ja pisteiden lasku voi alkaa. 

Kun treenit on ohi, jahdissa tämä tilanne nostaa verenpaineen tappiin asti

Tässä malliksi Rockyn hirvityöskentelyä sonnin kanssa. 





Kommentit