Susipolitiikka perperistä Suomessa

 

Susi vs. hirvikoira

Suomessa metsästyskoiraharrastus alkaa olla vaakalaudalla ylisuuren susikannan liikkuessa lähimetsissä sekä jopa pihoissa. Metsästäjät ovat ihmeissään, kuinka Suomessa tavattu harmaasusi (Canis Lupus) on ylisuojeltu, vaikka laji on Suomessa ja Venäjällä erittäin elinvoimainen. Suurin osa Suomen susista on lähtöisin Venäjältä ja koko ajan rajan yli tulee lisää näitä petoja.

Kovasti puhuttaa susi tällä hetkellä metsästyskoiraharrastajia. Paikoin läpi Suomen on monet koirametsästäjät joutunut luopumaan harrastuksesta kokonaan, kun koiraa ei voi päästää tekemään mielipuuhaansa, susien vallattua lähimetsät ja pihapiirit.

Vuonna 2020 pitkin lauhaa, lumetonta syksyä on vahinkojakin sattunut kiihtyvällä tahdilla, sillä susivapaaksi luultu alue ei ole ollutkaan susivapaa ja yli 60 metsästyskoiraa on joutunut susien raatelemiksi ja syödyksi. Ihmeellistä kuitenkin asiassa on Luontoliiton ja muiden susien suojelijoiden kanta, että susien osuus koirien kuolemaan on merkityksetön. 

Metsästäjät ovat suurin luontoa ja eläimiä suojeleva ryhmä ja yleinen kanta metsästäjillä on, että kuinka nämä ns. luontoa suojelevat tahot ummistavat silmänsä muiden eläinryhmien kärsimyksiltä. Kun vielä tiedetään, että susi alkaa syödä uhriaan elävältä, niin eikö oikea luonnonsuojelija kauhistuisi tätä tapahtumaa. Päinvastoin, sillä nämä susiensuojelijat jopa ilkkuvat koiransa susien suuhun menettäneille ja syyllistävät koiraharrastajia tästä kaikesta.

Kun tähän lisätään vielä ne sadat ja sadat kotieläinmenetykset susien suuhun, niin alamme olla kohta todella sellaisessa tilanteessa, että odotettu/pelätty ihmisuhri näkee päivänvalon. Sillä kuinka pihapiirissä liikkuvat sudet erottavat joululahjaksi pupupuvun saaneen lapsen koirasta tai lampaasta.

Kun tätä tilannetta tarkastellaan isommassa mittakaavassa, pitää miettiä hirvenmetsästyksen vaikeutumista ja ehkäpä jopa loppumista.

Metsästäjäkunta on ikääntynyt ja nuoria on vähemmän mukana, varsinkin vaativassa hirvenmetsästyksessä. Vielä 30 vuotta sitten me nykyiset ikämiehet jaksoimme jopa toimia ajomiehinä, niin nyt me samat äijät olemme sellaisessa kunnossa, ettei kaikkia uskalla enää päästää metsään. Moni jäisi varmaan sille tielle.

Hirvikoirat ovat korvanneet kalikkaukot ja hyvä niin. Upea hirvihaukku syksyisessä metsässä voittaa rokkikonsertit ja monet muutkin sinfoniaorkesterien vingutukset. Se on musiikkia saloilta ja todella tuottavaa myös saaliin suhteen. Ja mikä parasta, haukussa olevan hirven voi päästää jatkamaan matkaa, mikäli se ei ole lupaehtojen mukainen tai muuten sellainen, mitä porukka ei tahdo kaataa. Hirvikoirametsästys on valikoivaa metsästystä jos mikä.

Ajometsästyksessä ne hirvet tulivat passiin usein melkoista ravia ja sitten siihen suuntaa ukot tulittivat sen minkä ehtivät ja savun hälvettyä laskettiin kaatuneet. Ja haavakoita jahdattiin sitten yötä myöten.

Nyt kun paikoin ei koiraa voi enää laskea metsään susivaaran vuoksi, niin hirvikantakin jää harventamatta. Ja siitä on seurauksena metsätuhoja, joita luontoa suojelevien pitäisi myös miettiä. Mutta mikä pahinta, kasvanut hirvikanta ei pysy aloillaan, vaan tötöilee liikenteen seassa ja löytyy yhä useammin jonkun autoilijan, ehkä myös luonnonsuojelijan, tuulilasista sisään kömpineenä.

Lyhykäisesti otettuna, hirvenmetsästäjät ovat tähän asti pelastaneet varmasti tuhansien ihmisten hengen, vähentämällä hirvikantaa. Kuinka sitten käykään jatkossa, kun hirviä ei voi metsästää entiseen tapaan.

Luonnonsuojelijat ovat esittäneet ratkaisuksi armeijaa. ”Poistakoon armeija niitä hirviä pääteiden varsilta”. Joopa joo. Nykyinen sukupolvi armeijassa tuskin osaa polkupyörällä ajaa, kuinka heiltä sujuisi hirvenmetsästys ja saaliin käsittely. Yhtä hyvin kuin minulta lentokoneen lentäminen.

 Susiviha!?

Metsästäjiä syytetään myös susivihasta ja salametsästyksestä. Olen itse intohimoinen metsästäjä ja minulla on metsästyskoiria. Liikun luonnossa erittäin paljon ja teen myös riistanhoitotyötä. Näkisin, että teen metsäneläinten hyväksi enemmän työtä kuin tuhat Kehä1 sisäpuolella asuvaa ”luonnonsuojelijaa”. Vaikka mietin tarkkaan, mihin alueeseen lasken hirvikoirani etsimään hirviä, en pienessä mielessänikään voisi sanoa, että vihaan susia. Kuten en vihaa mitään eläintä. Ja uskon että varsin iso osa metsästäjistä yhtyy samaan asiaan. Ei metsästäjä vihaa riistaeläimiä, vaikka niitä ampuvatkin. Metsästys on ikiaikainen perinne, jota ilman ei ihmiskuntaa olisi olemassakaan. Metsästys on kannanhoitoa, sillä vain metsästäjä luonnossa liikkuessaan osaa säädellä riistakantoja niin, että ne pysyvät elinvoimaisina. Tämä koskee myös petoeläimiä, kuten karhua, ilvestä, ahmaa, sutta jne.

Nyt kun noista tuo susi on nostettu jumaleläimeksi, niin seurauksia aletaan nähdä. Tulee vahinkoja koko ajan enemmän ja enemmän kotieläimille ja lemmikeille. Vastapainona on karhunmetsästys. Suomessa kaadetaan vuosittain yli 300 karhua ja silti kanta on vahva ja elinvoimainen. Mutta karhujen tekemät vahingot ovat todella vähäisiä.

Näkisin, että kun sutta voitaisiin säädellysti metsästää, se alkaisi yhdistää ihmisen ja koiran tilanteeseen, että kaveri viereltä katoaa ja kannattaa siirtyä syvemmälle salolle. Loppuisivat pihakäynnit ja sudesta tulisi jälleen salojen uljas kulkija, jonka ulvonta kuutamoöinä iskeytyy selkärankaan kuumina juovina. Sellainen on tuntemani susi, ei pihoissa luuraava koiran ja suden sekasikiö, mitään pelkäämätön riesa.

Luonnonsuojelijat ovat myös valittaneet, että susia salametsästetään todella paljon. Voi olla tai voi olla olematta. Varmasti susi kuolee monessa tapauksessa, mikäli metsästäjä tapaa sen lähentelemässä koiraansa. Susi ammutaan varmasti, sillä siihen on metsästäjällä oikeus. Oikeus puolustaa omaisuuttaan. Tokihan se tutkitaan, kun kerran laki sanoo niin, mutta tähän asti näissä tilanteissa metsästäjä on ollut oikeassa.

Voi olla, että jossain susi ammutaan muussakin tapauksessa, mutta näkisin että pahempaa kansalaistottelemattomuutta on pysäyttää Helsingissä liikenne tunneksi, ajoradalla istumalla, tai aatteen mukaan rähinöidä kaduilla. Laki ei tunnu olevan kaikille sama.

Mikäli susikantaa ei saada rajoittaa, lisääntyy aivan varmasti kansalaistottelemattomuus tällä saralla. Ihmisillä alkaa tulla sietokyvyn rajat vastaan. Ei tarvitse kummoinen nettinörtti olla, kun joka päivä voi katsoa kuvia pihoissa luuhaavista susista tai susimuunnoksista.

Uhanalainen vai ei?

Sutta pidetään Suomessa uhanalaisena eläimenä ja faktoina esitetään Luken (Luonnonvarakeskus) arvioita. Siis arvioita, jotka eivät kohtaa todellisuutta missään tilanteessa. Varsinkin kun metsästäjät tekevät jälkilaskentaa ja lisänä ovat valokuvat ja jälkihavainnot ympäri Suomea. Luken arviot eivät voi mitenkään pitää kutiaan, tai sitten sudet liikkuvat helikoptereilla ja autoilla ympäri maata tekemässä jälkiä ja tihutöitä. Ei mitenkään Luken arvioimat, reilut parisataa sutta, ehdi olemaan niin monessa paikassa. Varsinkin kun susihan on arka salojen eläin, ihmistä karttava peto.

Suomessa elävät sudet eivät liene kaikkein puhtaimpia rotuyksilöitä, vaan on epäilty että vuosikymmenten saatossa on sekaan sattunut koiraa melkoisesti. Eikä se ole ihme, sillä Suomessa on paljastunut laittomia koirasusifarmeja ja todistetusti koirasusia on laskettu luontoon vapaaksi. Ja tiedämme kuinka koiraeläimet ottavat parittelukumppaniksi toisen koiraeläimen ja siitä se ”jalostuminen” alkaa. Näillä monirotuisilla susilla se ihmispelkokin voi olla matalampi ja siksi pihoissa käydään etsimässä helppoa ruokaa. Kun saloilla se hirventappo voi olla puolikesyille villikoirille mahdoton tehtävä.

Harmaasusi (Canis Lupus) on Venäjällä melkoisen runsaslukuinen. Puhutaan sadoistatuhansista susista ja pitkä yhtenäinen maaraja Venäjän ja Suomen välillä mahdollistaa myös susien siirtymistä karhujen lailla maasta toiseen. Suomi on siinäkin lajissa ”muuttovoittaja”.

Suurin osa oikeista luontotutkijoista ja metsästäjistä tietää, että susi ei ole missään nimessä uhanalainen laji, vaan susipopulaatio on vahva ja kestää kannanhoidollisen metsästyksen.

 

Mietteitä metsästyskoiraharrastajilta

Olen metsästänyt hirviä vuodesta 1981 lähtien. Tähän päivään mennessä olen kaatanut lähes 200 hirveä. Aiemmin passiketjussa ampujana, vuodesta 2009 myös omien koirien kanssa jahdeissa kulkien eri puolilla Suomea. 9 vuotta metsästin koirien kanssa myös Utsjoen tuntureilla. Siellä koirajahti oli varsin vapaata ja mitään vaaraa pedoista ei ollut.

Vierailin jahdissa myös Ylä-Savossa, jossa susiongelmat alkoivat lisääntyä melkoisesti ja usein piti jättää koira kotiin susivaaran vuoksi.

Koiran vahva haukku susialueella on kuin ruokakelloa soittaisi

Lumien tultua voitiin turvallisesti metsästää

Pahimpana tilanteena oli  syksy 2020. Sain Metsähallitukselta jahtialueen Ylä-Savon ja Pyhäsalmen rajamailta syksylle 2020 ja ympärillä tuntui liikkuvan susia melkoisen tiheästi. Muutaman kymmenen kilometrin päässä Haapajärvellä meni vähään aikaan useita koiria susien suihin. Kun maastossa ei ollut lunta pitkälle jatkuneen lauhan syksyn vuoksi, niin susien liikkeistä ei ollut paljon tietoa.

Jouduimme pitämään monia viikonloppuja vapaata, kun susia liikkui lähialueella ja koiraa ei uskaltanut laskea hirviä etsimään. Vasta kun lunta tuli maastoon, saimme varmuuden, ettei alueellamme liikkunut susia ja jahtia voitiin jatkaa. Hirvenmetsästyshän on sitä, että kun saat kaatolupia, ne pyritään käyttämään ja saamaan ruokapöytään myös luonnollista lihaa.

Tänä syksynä sain samoilta seuduilta jahtialueen ja nyt on täysi mahdottomuus lähteä avausviikonloppuna hirvijahtiin. Useita koiria on sudet napsineet siitä läheltä suihinsa, joten emme tahdo omia koiriamme syöttää susille.

Jahdit menivät monesti makkaranpaistoksi susivaaran vuoksi

Vasta kun lumet tulevat maahan ja saamme täyden varmuuden, ettei alueella ole susia, voimme aloittaa hirvijahdin. Ja tämähän ei pitäisi olla pelinhenki, vaan kyllä hirvestäjien pitäisi saada pitää hirvikantaa metsästää turvallisesti ja hallitusti.

Onneksi voimme käyttää koiraa vierasjahdeissa susivapailla alueilla, mutta nekin vähenevät jatkuvasti tällä susipolitiikalla.

Hirvikoiran pitää saada tehdä juuri sitä työtä, mitä varten rodut on aikoinaan kehitetty. Kaikilla koiraharrastajilla ei ole tämmöisiä mahdollisuuksia ja kyselinkin muutamilta hirvikoiraharrastajilta, miten he näkevät kuluneen syksyn näkyneen omassa harrastustoiminnassa.

Nimeni on Matti Hannila, ja koiraharrastusta olen aloitellut -70 ja -80 lukujen taitteessa Suomenajokoiran kanssa ja niitä on matkan varrelle mahtunut reilu 10 kpl. Suomenpystykorvakin on välillä ollut. 2000 -luvun puolella tuli hirvikoirat mukaan kuvioon. Yksi Norjanharmaahirvikoira on ollut ja muut Jämtlanninpystykorvia, joita nykyään 5 kpl. Pertun kennelnimellä ovat kasvatit maailmalle lähteneet.

Meidän metsästysalueellamme on harrastettu hirvikoira- ja muuta metsästyskoiratoimintaa kuluneena syksynä supistetulla alueella. Alue on suurelta osalta susireviirin sisällä.

On ollut paljon päiviä, jolloin on saatu susilauman liikkeistä tietoa, joka on estänyt koiran irtilaskun. Tämä aiheuttaa ruuhkautumisen niille alueille, jotka ovat ns. turvallisia, mikäli sellaisia vielä nykyään on.

Näen hirvenmetsästyksen täysin mahdottomana, mikäli koiraa ei voida käyttää apuna. Nykypäivän hirvijahti nojaa niin voimakkaasti koirien työpanokseen, että en usko sen onnistuvan ilman niitä.

Susikannan arviointi ei edelleenkään nauti metsästäjäkunnan luottamusta, ja suuri muutos pitää tulla että se saavutetaan. Täysin riippumaton taho olisi ainoa ratkaisu tuohon tilanteeseen. Luke on saanut metsästäjäkunnan keskuudessa niin kyseenalaisen maineen, että sitä on vaikea enää saada uskottavalle tasolle. Tähän ovat johtaneet useat tapahtumaketjut ja niiden ympärillä leijuva salamyhkäisyys.

Suomen susi ei ole varmasti puhdas, koska on jopa suomalaisten omissakin tutkimuksissa todettu kannassa olevan hybridejä. On täysin sinisilmäistä olettaa, että tilanne olisi itsestään muuttunut kokonaan puhtaaksi  susipopulaatioksi. Todennäköisesti tahallaan on sekoitettu koiraa ja sutta keskenään, ja laskettu luontoon.

Susi on erittäin suuri uhka hirvikoiralle. Tilanne määräytyy monen tekijän summasta, kulminoituuko kohtaaminen yhteenottoon. Yksi määräävä tekijä on, että onko yksilöllä tai laumalla aiempia kokemuksia koirista ja minkälaisia. Aiemmin koiria tappaneet sudet ovat varmasti suuri riski tapahtumien toistumiseen.

Ainoa keino ylläpitää tervettä ja ihmiarkuutensa säilyttävää kantaa, on karsia metsästyksen keinoin normaalista käytöksestä poikkeavat yksilöt. Kanta muutoinkin nykyvahvuudessaan vaatii harvennusta, sen ovat tiedostaneet jo monet tahot.

Olen toiminut muutama vuosi taaksepäin sudenmetsästyksen yhtenä johtajana metsästyksessä, jossa ammuttiin 2 sutta vahinkoperusteisilla luvilla. Kyseinen lauma oli tappanut tai vahingoittanut vakavasti seitsemää metsästyskoiraa käytännön tilanteissa. Toimenpiteen jälkeen tilanne rauhoittui useaksi vuodeksi, mutta kuluneena syksynä jälleen yksi koira menehtyi susien hampaisiin. Mikäli vanha kaava toistuu, on edessä sama menettely asian suhteen. Todennäköisesti kerran koiran kimppuun käyneet yksilöt eivät tapojansa muuta, eli susien poistaminen lienee ainoa keino asian saattamiseksi oikealle tolalle. Tämä talvi ja ensi syksy kertonevat miten asiat menevät susien ja koirien välisissä suhteissa. Itse olen radikaalin linjan kannattaja, eli haitallinen yksilö pelistä pois ilman mitään häätöjä tai muuta tyhjänpäiväistä hyssyttelyä. Toivottavasti myös viranomaiset ja lainsäätäjät ovat samaa mieltä tulevaisuudessa. 

 

Nimeni on Matti Aikio. Olen metsästänyt karhukoirilla n. 35 vuotta. Aluksi kaverin koirilla ja omia koiria on ollut noin 15 vuoden ajan. Metsästys kohdistuu koirilla pääasiassa hirviin, mutta myös karhuja on tullut ahdisteltua. Tällä hetkellä minulla on kaksi karhukoiraa, Vanhankartanon Roki 5- vuotias ja Tulivuoren Reko 8 kk.

Tänä kuin muinakaan syksyinä häiriöitä ei susista ole ollut. Seuramme maat kuuluvat poronhoitoalueeseen joten susilla on kuumat oltavat alueella.

Yleensä yksin harhailevia susia tulee vasta myöhemmin loppuvuodesta ja niiden poistoon poromiehet saavat tappoluvan aika nopeasti.

Jos hirviä ei voida enää koirien avulla metsästää, siinä tilanteessa haittoja syntyy varmasti. Taimikko-, liikenne- ja peltovahingot kasvaa huomattavasti. Puhumattakaan susimäärien kasvusta aiheutuvat vahingot koirille ja muille kotieläimille.

Susi määrien arviointiin pitäisi perustaa puolueeton organisaatio.  Tehtävänä yhdessä kaikkien sidosryhmien kanssa olisi arvioida paikalliset olosuhteet, huomioiden susien määrät.  Tarvittaessa kohdentaa tietyille alueille poistolupia tarveharkinnan mukaan. Reagointi nopeutuu huomattavasti, kun mukana on alueittain myös paikalliset asiantuntijat.

Metsästysseurojen ja hirviporukoitten keski-ikä on alueillamme Kuusamossa varmaan n. 75 vuotta. Siellä ei paljoa ole enää ajometsästykseen soveltuvia jäseniä. Kyllä suuri vahinko on, jos koirilla metsästys loppuu.

Mielestäni muuta suurta uhkaa koirille ei ole kuin SUSI. Olen nähnyt Venäjällä, mitä susi tai kaksi sutta voi tehdä muutamassa minuutissa isollekin koiralle.

Koiralla ei ole mitään jakoja selvitä suden hampaissa. Ehdottomasti poistolupia susien vähentämiseen tarvitaan tietyille alueille. Jos lupia ei tule, niin omankäden oikeus tulee varmasti käyttöön.

Meillä Kuusamon itärajalla, poronhoitoalueella vahinkosusien poistaminen käy aika nopeasti. Käytäntö on, kun muutama poronraato löytyy susien jäljiltä, paliskunta hakee tappoluvan ja sen saatuaan yhdessä metsästysseurojen kanssa laitetaan lupa käytäntöön.

Toiminnan seurauksena voimme metsästää koirilla aika turvallisin mielin

 

Olen Atte Pyhäluoto ja metsästän Pyhäjoen Pirttikosken kylällä, jossa susitilanne on ollut useamman vuoden haastava. Susia on nähty runsaasti niin turvesoiden aumoilla kuin metsäautoteilläkin riistakameroista puhumattakaan. Lisäksi metsästä on löytynyt useampia hirvenraatoja susien jäljiltä. Lisäksi naapuriseuran ja meidän seuran rajalle sudet tappoivat jämptin jahtikauden aikana.  Tämän vuoksi on pyritty joka kerta kartoittamaan peto tilanne ennen jahdin aloitusta, toki myöhään tullut lumi vaikeutti kartoitusta.

Yksi koiristani on Väkkäräsalon Aku, joka on voittanut useita sitkeille koirille tarkoitettuja kisoja ( 2xfoorumin kisa, 2x Sitkiän-kisa ja 1x-Jästipiähaukut) jäi valitettavasti ennätysvähälle jahtikäytölle juuri susivaaran vuoksi. Akulla kun on tottelevaisuus heikkoa ja koiran saa hirviltä pois käytännössä kaadolla tai 18-26 haukutun tunnin jälkeen.

Haittoja näen paljon, jos koirapyynti lopetetaan. Uskon että hirvikolarit lisääntyvät radikaalisti sekä metsä- ja peltotuhoista puhumattakaan. Ehkäpä pyssyt pitäisi panna vuodeksi rasvaan, niin asiaan tulisi muutos?

Pitäisi olla poliittisesti riippumaton taho ehdottomasti, joka arvioi susikannan tilanteen. Lisäksi instanssin tulisi olla mahdollisimman neutraali ja joka kuulisi myös oikeasti metsästäjiä ja muita yksityishenkilöitä joiden elämää sudet haittaavat.

Nykyisellään ja varsinkin tulevaisuudessa kun ikäluokat pienenee ja jahtiporukat ukkoutuu entisestään, ei hirvenpyynti onnistu ilman koiria.

On ilmennyt tapauksia meiltä ja venäjältä, joissa kasvatettuja koirasusia on vapautettu luontoon, joten risteymiä varmasti on. Oikea korpisusi ei pihoille tule norkoilemaan vaan väistää ihmistä.

Raahen alueella ja sen seutukunnissa on lähivuosina jäänyt ajoneuvojen alle ainakin 6 sutta ja koiria on menetetty ainakin 20kappaletta, joten tilanne vaatii välittömiä toimenpiteitä, jotta saadaan tilanne sille tasolle jotta koirametsästystä voidaan jatkaa. Alueellamme on runsashirvikanta joten jos pyssyt pannaan rasvaan on kasitielllä odotettavissa hirvikolareita kovalla rytkeellä.

Utsjoen tunturialueella pystyy vielä koira haukkumaan pitkänkin tovin hirviä