Pilkinnän huumaa ahventen ja siikojen parissa
Johan se oli melkoinen turnee. Viisi päivää aamusta iltaan pilkkihommia ja voe mahoton sitä kalansiivoa, mitä jäälle kiskottiin. En lähde määriä kiloissa ja kappaleissa kertomaan, aina löytyy joku kukkis, jonka täytyy päästä pahoittamaan mielensä. Mutta sen verran kuitenkin, että monessa taloudessa syödään ahvenfilettä ja paistettua siikaa.
Aloitimme turneen perjantaina Raippaluodossa, jossa pääsin ns. kotilahdelle Klobbanille aamupäivästä onkimaan. Yllätys olikin melkoinen, sillä lunta oli jäällä noin 30 cm ja taaperrus näin rasitusastmaisena oli vähän puuskuttavaa. Lisäksi lahdenvesi oli värjäytynyt varsin ruskeaksi merivedeksi, joten tasapainoissa piti etsiä hieman näkyvämpiä värejä ja vahvempia uinteja.
Ne hommat hoituivat hyvin, onhan tuota tasurikokemusta sellaiset 50 vuotta takana ja ensimmäinen reikä jo näytti, että kalaa nousee.
Sitten alkoi hauki-invaasio ja vähälle aikaa oli 5 haukea kiinni. Yksi vähän vauraampi ja loput reilun kilon ylittäviä. Ja kun reiät oli tyhjennetty haukikaloista, niin varsin vauraat ahvenet löivät samaan tasapainoon.
Sellainen perjantai pilkillä ja illalla syötiin paistamiani hirvipihvejä hyvässä seurassa majoituspaikassamme Raippaluodon majoitus
Lauantaina olikin Pitkäsen Jukka järjestänyt meille kuljetuksen varsin kauas, oikeille pelipaikoille Kalastusopastusta. Telamönkijällä mentiin pitkässä reessä puolituntia ja sitten alkoi ahventenjallitus. Joka kylläkin meni lopulta niin, että tasurimiehiä ahvenet jallittivat, kun taas morrikalastajat saivat mahtisaaliit.
Olimme vähän myöhässä tasurihetkestä, sillä heti aamusta oli tasuriporukka saanut isoja ahvenia, suurin 1,210 kg ja monia hieman pienempiä.
Mutta kaunis sää ja hyvä seura makkaratulineen korjasi vähäisen kalasaaliin ainakin itselläni.
Sunnuntaina lähdimme sitten Panikeen ja siellä Viksundin edustalle. Kovin oli ahven nirso, mutta kun löytyi oikea tasuri, niin johan siellä alkoi siimat vinkua. Tasurilla onkineet saivatkin parhaat saaliit koon perusteella. Määrällisesti morrimiehet olivat jälleen voitolla, kalojen ollessa pääosin pienempää.
Raippaluodon reissu oli muutenkin onnistunut. Tapasin mahtavia kalamiehiä ja sain uusia kavereita. Arvo, "Kalervo", jonka elämänkokemuksia oli mahtava kuunnella saunassa ja Juha, Jaska, Jari, Petri ja ketähän kaikkia siellä olikaan. Unohtamatta Rautu-Reiskaa, Tuiskusta, Pitkäsen voimakaksikkoa ja Aution Makea. Eiköhän me taas ensi keväänä nähdä, mikäli henki pihisee. Nyt se kyllä välillä jopa vinkui, mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Maanantaina ajelimme sitten kalastustiimin kanssa Raaheen siikapilkille. Ehdimme jäälle vielä iltapäiväksi ja siikaa ja norssia nousi ruokapöytään asti laitettavaksi.
Tiistaina sitten lumisateessa jäälle ennen sianpierasua ja hitaasti alkoi siikojen otti kiihtyä. Joten lopulta jokaisella pilkkijällä kädet heiluivat tasaisen tappavasti.
Karjalaisen Tuomo kävi paikallisena kertoilemassa ERÄ -lehden toimittaja Jari Tuiskuselle siikavinkkejä ja hyvin opit menivätkin perille.
Merkillepantavaa oli kuitenkin siian koko. Kun tasan vuosi sitten vierailin siikapilkillä, tuolloin kalat olivat kookkaampia. Ehkä sillekin löytyy järkevä selitys, mutta turha alkaa spekuloimaan sellaisella. Tärkeintä oli, että kalastustiimimme sai siikoja paistella asti ja kotiin viemisiksi.
Omalla kohdalla kalastus oli toissijainen toimitus, sillä hirvikoirani Rocky oli vakavasti sairas ja sunnuntaina nukkui ikiuneen. Tuskaa tosin helpotti että jäällä ajatukset siirtyivät surusta välillä ympärillä olevien ihmisten ansiosta pilkkihommiin, mutta täydellistä pilkkiriemua ei vaan löytynyt.
Näiden kuvien myötä jatketaan elämää, kuitenkin.
Jari Tuiskunen pääsi juonesta kiinni ja napsi yhdestä reiästä kivasti siikoja
Markku Autio (MA -leech) seurasi tarkasti kalaparvien liikkeitä liveluotaimella
Raahessa on suosittu siikapaikka jopa arkenakin
Panike Viksund antoi tasurilla ihan nättiä ahventa
Kalastustiimi valmiina kuljetukseen sinne vastarannalle ja vähän siitä ohikin. Jukka Viita-aho toimii kalastusmatkailuyrittäjänä Raippaluodossa.
Vaellan on uusi kotimainen pilkkikelkka
Raippaluodon Kloppanilta löytyi haukia ja ahvenia
Jukka Pitkänen toimi kulinaarikokkina ja paisteli useamman pannullisen siikoja ja norsseja.
Kommentit
Lähetä kommentti