Kuhan kalastin

 

Kuhan neljä vuodenaikaa

 

Ennen se oli helppoa kuin heinänteko. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä lykättiin tervalta tuoksuva soutuvene vesille ja lähdettiin uistelemaan kuhaa, joka yleensä kävi hanakasti uistimiin kuukauden mittaisen kuturauhoituksensa päätyttyä.

Uistelua jatkettiin koko kesä vaihtelevalla menestyksellä, mutta saalista usein sai, kunhan säät olivat sopivan lämpimiä ja tuulet soutu-uistelun sallivia. Kun sitten syksy saapui ja vedet viilenivät, kuhien saanti enimmäkseen loppui.

Käsitys oli, että lämpimän veden kalana kuha passivoituu ja muuttaa niin syvälle, ettei sitä sen aikaisilla uistinvälineillä tahdo enää tavoittaa. Niinpä homma pantiin pakettiin ja ryhdyttiin odottamaan seuraavaa kesää. Ellei sitten joku pilkki-intoilija käynyt kalaa talvehtimismontuista härnäämässä.

Nykyisin kuha on yhtä ympärivuotinen pyyntikohde kuin ahven on ollut sitä aina. Parantuneet pyyntimenetelmät ja huippuluokan kalanetsimiselektroniikka takaavat sen, etteivät kalat pysty enää täysin piiloutumaan isoillakaan vesillä.

Pitää vain sovittaa pyyntimenetelmät kuhan olinpaikkojen ja käyttäytymisen mukaan. Mutta vieläkin on kuhassa paljon oikuttelua ja arvoituksellisuutta, mikä takaa sen, ettei perunoita kannata laittaa kiehumaan ennen kuin kala on veneessä.

Talvi

Jos ja kun ilmastonmuutos kuihduttaa kunnon jäätalvia lähitulevaisuudessa, pilkkijän mahdollisuudet kuhan narraamiseen heikkenevät.

Kun jäät tulevat myöhään, tarkoittaa se yleensä sitä, että vesi on myllääntynyt jääkylmäksi pohjamutia myöten. Ja se taas saa kalat passiivisiksi, jolloin pilkkijäkin joutuu herkästi nollareissujen uhriksi, varsinkin jos kohteena on lämpöä suosiva kuha.

Pilkkikuhaa kannattaa etsiä niistä kuuluisista talvehtimismontuista, jonne verkkokalastajatkin mielellään pyydyksensä nakkaavat. Vesistöstä riippuu, mutta vähänkin kirkasvetisemmissä järvissä syvyyttä voi herkästi olla ottipaikoilla yli kymmenen metriä.

Toisaalta monissa hyvissä kuhajärvissä ei niin syviä monttuja välttämättä edes ole. Tällöin kaloja narrataan ehkä vain 3-6 metrin syvyyksistä. Ei ole mahdotonta tartuttaa kuhaa pilkkiin jopa parin metrin vedestä varsinkin kevättalvella, jolloin syvänteet saattavat jo kärsiä happivajeesta.

Kuhien talviaikainen mieltymys virtaaviin vesiin on suunnilleen yhtä vaikeasti ymmärrettävä asia kuin koronarokotteesta kieltäytyminen. Joka tapauksessa niitä tapaa läpi talven sankoin joukoin esimerkiksi Porvoonjoen alajuoksulta sekä muutamista muista etelärannikon jokisuista.

Kevät

Keväällä jäiden lähdettyä ja vetten vähän lämmettyä järvikuhat nousevat talvipoteroistaan matalaan veteen saalistamaan. Ennen kutuaan ne saattavat ottaa vieheeseen hanakastikin, kunhan sopivan lämmin sää sattuu kohdalle.

Myös virtavesistä kuhia voi nyt tavoittaa. Tyypillisiä ottipaikkoja ovat koskien alapuoliset nivat ja suvannot, jossa viehettä eli yleensä jigiä uitetaan aivan pohjan tuntumassa. Myös virtaavat salmet esimerkiksi rannikolla ovat kevätkuhien mieleen.

Kuha kutee Etelä-Suomessa yleensä toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Lisääntymispaikkoina ovat karien kupeet, lahdenpoukamat yms. sisävedet yleensä 1-3 metrin syvyydessä.

Kudun jälkeen koiraskuhat jäävät kutupesää vartioimaan ja iskevät vieheisiin hanakasti, minkä vuoksi kudunjälkeistä pyyntiä ei voi erityisemmin suositella, vaikkei sitä enää nykyisin lailla kielletäkään.

Kesä

Kesän lämmitettyä vedet alkaa kuhanpyytäjän huippuaika. Varsinkin hellejaksoilla kuhat nousevat mataliin vesiin saalistamaan, ja varsinkin iltahämärissä niitä saattaa saada jopa pinnan tuntumassa vedetyillä vieheillä.

Päiväaikaan jigit poimivat saalista pohjan tuntumasta. Nyt saa uittonopeuskin olla kohtalainen ja vieheen koko tavallista suurempi. Selkäpakkojen reunat, virtasalmet, kivikkopohjat ja toisinaan jopa mitättömät tasapohja-alueet mitäänsanomattomissa paikoissa vetävät kaloja puoleensa. Missä yksi nappaa, siellä on hyvällä todennäköisyydellä muitakin.

Ellei satu omistamaan kaikuluotainta, hyvä konsti kuhapaikan löytämiseksi on vetouistelu. Kun tärppi tulee, heitetään ankkuri ja ryhdytään jigittelemään.

Nyt on myös paras aika narrata kuhaa koskikalastuspaikoista. Pikkukalojen kuhina kosken reunavirrassa kiinnostaa saalistajia, ja varsinkin iltahämärissä isot kuhat iskevät. Kuva kalastuspaine tosin pienentää mahdollisuuksia näissä paikoissa.

Syksy

Syksyn myötä vedet vääjäämättä viilenevät. Kuha aloittaa tankkauksen talvea varten ja on yhä helpohkosti narrattavissa, kunhan ottipaikat löytyvät.

Kuhat vetäytyvät nyt syvemmälle, jopa niistä kesäaikaan tyhjistä talvehtimismontuista alkaa saalista saada. Toisaalta esimerkiksi rannikolla kuhia löytää virtaavista salmista, jossa venearmadat niitä jigittelevät ja pilkkivät.

Kun viehettä pitää uittaa syvällä, jigi on tietysti luonteva pyyntiväline siihen. Mitä kylmemmäksi vesi muuttuu, sitä hitaampi pitää myös uittovauhdin olla. Hidastaminen tapahtuu keventämällä jigipäätä riittävästi. Pohjatuntuma on kuitenkin saavutettava, sillä kalat löytyvät poikkeuksetta sieltä.

Venekautta voi jatkaa ja menestystä kokea aina siihen saakka, kun riite verhoaa veden pinnan ja estää vieheen uittamisen.

Muista kuhan lakisääteinen alamitta 42 senttiä. Joissakin kohteissa noudatetaan myös tätä suurempaa alamittaa, esimerkiksi 45 senttiä.

Teksti  Martti Virtanen