Ahvenpilkillä Raippaluodossa

 Tasapainoilua ahventen kanssa


Vaasan edustalla on Raippaluoto, Merenkurkun 142 neliökilometrin kokoinen saari. Hyvin repaleinen kalarikas saaristo pääsaaren ympärillä on pilkkijöiden suosiossa ja vuosittain siellä vierailee tuhansia pilkkijöitä yrittämässä mahtisaaliita, joita alueen karikoiden reunamilta saadaankin. 
Niinpä myös tutkiva journalisti tahtoi selvittää, kuinka ahven puree merellä maakravun onkivehkeisiin. 
Pilkkikavereina olivat Jari Tuiskunen, Rautu-Reiska, Jukka ja Maija Pitkänen. Jokainen Raippaluodon alueella hieman noviiseja talvikalastuksen suhteen, vaikka meritoituneita muuten saamahenkilöinä ympäri maailman kalavesillä.
Kalastuspäiviä oli käytössämme kolme ja meille oli järjestynyt upeasti Majoitus läheltä yhtä tunnettua kalapaikkaa, Klobbfjärdeniä. Toki alueella olisi ollut kymmeniä paikkoja, mutta tällä reissulla päätimme onkia tuota yhtä aluetta ja tutustua siihen reikä reiältä todella tarkasti. Ja sitähän sitä tehtiin, useat akut tuli tyhjennettyä akkukairasta päivien aikana. 


Päivät alkoivat todella aikaisin, sillä jäällä olin jo ennen auringonnousua. Tahdoin selvittää, kuinka aktiivisia ahvenet olisivat niin aikaisin. 
Lisäksi näin vanaha mies ei osaa enää aamulla nukkua pitkään, niin samahan se on nuokkua pilkkijakkaran päällä. Varsinkin kun säät suosivat pilkkijää, mutta kuten lopputuloksesta tullaan huomaamaan, ei niinkään kalasaalista. Raippaluoto videolla vähän fiilistelyä. 
Päivät lopulta vierähtivät sellaisiksi 10-11 tunnin sessioiksi, koko ajan kylmää reikää tuijottaen. Vain makkaranpaistotauko jäällä katkaisi sen nylkytyksen (siis kylmällä reiällä nylkytetään pilkkiä, kuumalla reiällä nylkytetään kilk... Siinä ero)

Tuleeko kalaa, no tuleehan sitä
Hurjimmat jutut Raippaluodon ahvensaaliista kertovat 45 kilon päiväsaaliista yhdellä pilkkijällä. Se on hurja määrä ahvenia, vaikka koko olisi 500 - 1.000 grammaa kalalla. Emme toki sellaista odottaneet ja emme olisi edes ottaneet tuollaista määrää ahvenia, mutta ehkä olimme odottaneet hieman enemmän, kuin mitä nyt tuli. Tai ainakin isompia ahvenia, sillä emme saaneet edes puolta kiloa rikki suurimmalla ahvenelle. Vaikka viimeisenä päivänä, viimeisestä reiästä minulla oli sellainen ahven kiinni tasapainossa, että 500 g olisi mennyt kevyesti rikki. Hieman ennen avantoa se kala karkasi, joten pieni hatutus oli paikallaan ja lähistöllä olleet pilkkimiehet myös sen kuulivat. Anteeksi siitä sanasta.
Ensimmäinen pilkkipäivä meni etupäässä kävellessä ja etsiessä ahvenia. Saalista ei voi hyvällä mielikuvituksellakaan kehua edes tyydyttäväksi. 
Mutta toinen pilkkipäivä alkoi hyvin. Ensimmäisestä reiästä sain tasapainolla (ongin ainoastaan tasureilla) toistakymmentä otettavaa ahventa. Sellaisia 200 - 300 grammaisia. 
Sitten läksin etsimään niitä isojen ahventen parvia ja löysinkin kartalla näkyvän paikan, jossa loppupäivän ongimme kolmen miehen voimin. Ja sieltä niitä kaloja löytyi jonkin verran yli 10 kg kolmeen mieheen. Jukka ja Maija onkivat minun aamuisella paikalla ja saivat siitäkin hienon saaliin.

Illalla oli pienet siivoustalkoot (kalojen putsaus siis) majapaikassa ja kun sen jälkeen kävi saunassa ja söi napakasti hirvenfilettä, niin eipähän tarvinnut unta odotella. 
Ennen nukkumaanmenoa sovimme, että ei mennä merta edemmäs kalaan, vaan palataan aamuisille paikoille uudestaan. 
Jäällä olin taas ennen auringonnousua, kuten kuvasta näkyy. Muita kalastajia ei tietenkään vielä näkynyt, nehän olivat varmaankin paljon nuorempia ja uni on nuorelle todella tärkeä elementti kasvuiässä tai jopa sen jälkeenkin. 



Lampsin edellisen aamun paikoille, mutta siinä ei nykinyt lainkaan. Hissukseen siirtyilin kartalla näkyvään kohtaan ja siihen jämähdimme onkimaan päiväksi. Kalaa tuli, mutta oli melkoisen nahkeaa otti. Pari kalaa reiästään ja sitten uusi reikä. Sitä rataa meni koko päivä ja illaksi siirryimme lähelle lähtörantaa. Ja siellä se iso ahven rusahti kiinni edellä mainituin seurauksin. 

Mistä ja millä
Kyseinen Klobbfjärden on varsin laaja alue, mutta me löysimme kalat 1-2 metrin vedeltä. Syvältä en saanut yhtään tärppiä, eli sieltä 5 metrin montuista. Kun avannosta nousi tasapainonkoukuissa ruohoa, niin siinä reiässä tiesi kohta myös vavan taipuvan. 
Karikoiden läheltä saimme parhaiten kaloja ja siellähän sitä jään yläpuolelle nousevaa kivikkoa riittää. Näillä muutaman päivän kokemuksilla en lähde sen tarkemmin kertomaan ottipaikkoja, sillä siihen ei kokemus riitä. Hakemalla ja reikiä tekemällä ne paikat löytyvät parhaiten. Nyt vaan oli laskuvesi ja kalaparvet eivät olleet tulleet alueelle sankoin joukoin. Saamissamme ahvenissa oli juotikkaita, jotka kertovat siitä, että kalat ovat olleet alueella kauemmin. Ajoahvenparvet seilasivat varmaan ulompana saaristossa. 
Itse ongin tasapainoilla juu ja parhaiten pelasi Pilkkipaja Pommi tasuri värissä Papukaija sekä tuttu ja turvallinen SuperÄssä karvapyrstö värissä Homenokka. Kävin kyllä läpi kymmeniä tasureita, mutta nuo kaksi olivat ylitse muiden. 
Mitenkäs kelloaika. Aamulla auringonnousun aika oli hyvää. Sitten vaihtelevasti pitkin päivää ja iltapäivällä aina klo 18.00 asti löytyi kaloja, mutta kuten kerrottu, kala oli nihkeällä päällä. 
Onhan ne auringonousut upeita hetkiä olla jäällä

Voisinko suositella Raippaluotoa pilkkireissun kohteeksi. Vaikka saldomme ei ollut kolmena päivänä kolmeen mieheen kuin noin 20 kg ahvenia, silti vahva suositus paikalle on. Tungosta jäällä ei ollut ja alue on näin keväällä upea. Useat merikotkat kävivät katsomassa pilkkijöitä ja joutsenet, lokit, hanhet ja monet muuttolinnut pitivät huolen, että ääntä ei jäältä puuttunut. Alueen vedet ovat mielenkiintoisia ja haasteellisia etsiä niitä ahvenparvia. Meidän vierailun aikana vielä kelit olivat upeat ja jäällä kävely oli helppoa, niin hienosti siellä viihtyi. Tulen varmasti käymään toisenkin kerran alueella. 
Ja kun majoitus oli todella hieno, niin menkää hyvät ihmiset pilkille Raippaluotoon vielä tänä keväänä. Jäitä riittää kyllä ja eiköhän ne ajoahvenet löydä tiensä myös Klobbfjärdeniin ja sitten rysähtää. Muistakaa kuitenkin, että maltti on valttia jos isommin alkaa kalaa nousta. 

Pilkkipajan Pommi on pomminvarma Raippaluodon ahvenille


Kala-ahkio valmiina pilkkipäivään

Muutamia haukia tuli sivusaaliina

Makkara maistuu. Tämän kiven takana rannasta tuli hyvin ahvenia

Aikainen Rautu-Reiska kalan nappaa

Päivän kalasaalis, 6,5 kg ahvenia


Tämä oli hyvä karikonreuna

Kommentit